Uskallanko ottaa rescue-koiran?
Useampi henkilö on ottanut minuun yhteyttä rescue-koiran adoptoimiseen liittyen. Keskusteluissa korostuu melkein aina epätietoisuus ja pelko siitä, mitä kaikkea siinä tulee ottaa huomioon. Harva tietää, millainen adoptioprosessi on ja senkin takia, osa rescue-koiran adoptioista varmasti jää tekemättä. Todella harmillista!
No, miten se adoptio sitten meillä meni?
Itse tein päätöksen Riston adoptiosta nähtyäni Riston AINF (Animals In Need Foundation) järjestön sivuilla Facebookissa. Otin yhteyttä yhteyshenkilöihin sähköpostilla, jonka jälkeen tein heidän sivuiltaan löytyvän virallisen adoptiohakemuksen ja lähetin myös meidän perheestä sekä kodista pihoineen kuvia what´s upilla järjestölle.
AINF on saanut järjestettyä paljon adoptioita Suomeen ja minulle soitti suomalainen järjestön vapaa-ehtoinen työntekijä, joka varmisti puhelimitse mahdollisuutemme adoptoida Risto. Pitkän keskustelun jälkeen hän puolsi adoptiota ja toinenkin suomalainen henkilö vielä varmisti asian ottamalla yhteyttä minuun.
Varsinainen adoptio lähti käyntiin niin, että järjestö vei Riston eläinlääkäriin hankkien sille lääkärintodistuksen. Tiedossa oli jo heti alkuun (AINF lähetti kuvia ja tiedon what´s upilla iho-oireista ja lääkityksestä), että Ristolla oli Välimeren tauti leishmania (tauti tarttuu koiraan tavallisesti hietasääsken puremasta, joka toimii taudin kantajana) ja paljon tautiin liittyviä iho-oireita. Tauti ja taudin lääkitys oli itselleni mietinnän paikka, mutta tietäen, että Risto oli jo ollut pitkän aikaa tarhassa, tauti alkoi olla toissijainen asia.
Mietin, että kukaan ei tulisi sitä adoptoimaan ja Risto on kuitenkin kuuleman mukaan luonteeltaan todella sydämellinen ja ihmisiä rakastava. Muista koirista ja kissoista se ei tosin pidä. Tämä inho tulee nähtävästi sen jouduttua kadulle espanjalaisen lapsiperheen sen hylättyä ja sen piti taistella ruoasta kadulla (kielestä puuttuu siivu). Rodultaan Risto on Amerikan pitbull ja rotuna siis hyljeksitty, ihmisten tuhottua taistelukoirana rodun maineen.
Risto koki myös epäonnea kiinnioton jälkeen, koska se oli tarhalla, johon tuli tulva. Onneksi se siirrettiin tulvan alta AINF:in koulutuskeskukseen oppimaan "koiran normaalitavoille". Sitä koulutti espanjalainen, hyväsydäminen nuori mies nimeltään Bruno, joka kouluttaa myös virkavallan koiria.
Tein lopullisen adoptiopäätöksen ottaa Risto aika nopeasti ja sen jälkeen aloitettiin järjestämään lentoja Suomeen. Lennoilla on yleensä mahdollisuus tuoda maksimissaan kolme koiraa yhtä aikaa ja mikäli koiria on kolme, lennon hinta alenee määrän lisääntyessä. Koska tuolloin ei ollut kuin yksi muu koira, joka oli tulossa Suomeen, hinta nousi korkeammaksi. Ristolle oli ostettava myös lennolle häkki ja vapaaehtoisesti ostettava peitto.
Kustannuksista kerron mielelläni tarkemmin sähköpostilla lisää, jos haluat tietoa kokonaisuudesta. Kustannukset koostuivat eläinlääkäristä (Risto sai ilmaiseksi vuoden lääkkeet, jotka oli hankittu jo aiemmin), lennoista, lentoasemakuljetuksesta, häkistä ja peitosta. Meille tuli tosin lennolla käytetyn häkin omistajuus hiukan puskista, koska emme olleet varautuneet ottamaan sitä mukaan. Mieheni yritti purkaa sitä lento-aseman pysäköintipaikalla tunnin verran apuna naapuriauton superystävällinen rouva ja lopulta saimme sen auton takakonttiin survottua hiukan runneltuna. Häkki päätyi myöhemmin tutun kautta koirien ja kissojen avustusjärjestön käyttöön Suomessa.
Riston toi Suomeen aiemmin mainitsemani vapaa-ehtoinen, kultasydäminen naishenkilö, jolla on todella pitkä kokemus rescue-koirista ja niiden tuonnista Suomeen. Lento saapui Malagasta Helsinki-Vantaalle 24.11.2021 ja olimme mieheni kanssa Ristoa vastassa. Ensi hetket olivat jo sellaiset, että Risto innostui heti minun sitä kutsuessani ja häkki melkein kaatui lento-aseman kärryistä lattialle sen innostuksen voimasta. Kun Risto pääsi häkistä ulos, se teki pissat joka kulmalle (sisällekin) pitkän lennon ja jännityksen takia.
Siitä alkoi meidän yhteinen taival ja Risto pääsi ensimmäisen yön jälkeen maaseudun rauhaan viettämään eläkepäiviään (arvio iästä tullessa 10 vuotta). Muutama kuukausi meni sen kohtuullisen stressin purkamisessa, mutta luottamuksen koko ajan lisääntyessä ja rauhallisen, aktiivisen elämän myötä henkinen puoli on parantunut niin hyväksi kuin on mahdollista. Myöhemmin tuli muutamia ohimeneviä sairauksia, joista ollaan kuitenkin selvitty lääkityksillä ja levolla. Leishmania on pysynyt ainakin tähän mennessä säännöllisellä lääkityksellä hyvin aisoissa.
Yhteenvetona saan onnellisena sanoa, että kaiken kokemamme jälkeen olemme olleet äärimmäisen tyytyväisiä ja onnellisia Riston tulosta, vaikka meillä on riittänyt myös tiettyjä haasteita yhteisen matkan varrella. Päivääkään emme vaihtaisi pois meidän todella rakkaan perheenjäsenen takia!